torstai 18. marraskuuta 2010

Odottavan aika ON pitkä!



Sori, ei vielä mitään suurempia uutisia... Juuri oli puhe siitä, kuinka nopeasti aika on mennyt. Siis aika siitä kun Unelma tuli meille. Tai aika siitä kun meille yleensäkin tuli kissoja. Ensimmäinen kissamme, Tassu, täyttää tammikuussa neljä vuotta. Sen jälkeen lauma on tasaiseen tahtiin kasvanut.

Nyt taas tuntuu siltä, ettei malttaisi odottaa enää päivääkään. Minulla olisi niin hyvää aikaa juuri nyt kätilöidä ja hoivata pentuja.Onko sitten merkkejä ilmassa?  Unelman ruokahalua on tasaantunut. Raksuja se ei paljoa syö. Märkäruuista menee herkkumerkit ja nekin mieluiten huoneenlämpöisenä. Possun lihaa ja sydäntä se voisi syödä vaikka kuinka paljon. Herkkutikut maistuvat, ovat maistuneet kuulemma muillekin Lumikissaemoille :) Paino junnaa nyt siinä reilussa viidessä kilossa. Toisaalta onhan tuota kokoa jo aikalailla.

Vatsan muotoa olen koittanut tarkkailla, että "onko se jo tipahtanut". Maitoa olen metsästänyt, sen laskeutuminen nisiin on kuulemma aika hyvä merkki synnytyksen lähestymisestä. Näitten suhteen ei ole vielä merkkejä. Pesän rakennustakaan ei suuremmasti Unelma ole harrastanut, mitä nyt vaatekaappeihin välillä tunkee itseään. Minun rakentama pesä ei tunnu kovasti kiinnostavan, mieheni onkin vahvasti sitä mieltä, että Unelma synnyttää joko saunaan tai meidän sängyn alle...

Ei kai tässä nyt muu auta, kuin odotella...

5 kommenttia:

  1. Hihii, odottaminen on jännää täältä kauempaakin. :)

    VastaaPoista
  2. Eikös vain olekkin Outi. Sinä on yksi syy tämän päiväkirjan pitämiseen. Jimin poppoon pentublogeja on ollut aina niin jännää ja ihanaa seurata ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä on täällä nyt kaksi rouvaa synnyttänyt, eikä kumpikaan "tehnyt pesää". Adalmiina ryntäsi kuljetuskoppaan (jossa se kyllä oli käynyt pyörähtämässä pari kertaa aiemminkin) ja alkoi heti hommiin. Oli ilmeisesti odottanut, että kotiudumme kauppareissulta. Nappasin kopan kainaloon ja vein yläkertaan pentuhuoneeseen. Vasta siellä Ada hyppäsi pentulaatikkoon.
    Kessi taas katosi yhtäkkiä yläkertaan ja kun menin katsomaan, rouva löytyi pojan sängystä, jonne yritti kaivautua peittojen sisään. Sitten se ryntäsi sieltä alakertaan ja alkoi ponnistaa keskellä olohuoneen lattiaa! Ei kun rouva kainaloon ja pentulaatikkoon.
    Eli tällä kokemuksella tiedän itse ainakin jatkossakin varautua siihen, että saattaa mennä juoksuksi :D.

    VastaaPoista
  4. Entäs ne maidot? Huomasitko Adalla tai Kessillä maidon laskeutumista? Tuossa Mirjamin kirjassa oli siitä myös, että siitä noin vuorokauden kuluttua yleensä synnytys käynnistyy.

    VastaaPoista
  5. Ei huomattu kummallakaan, vaikka varsinkin Ada käänsi vatsansa varta vasten pideltäväksi loppuaikoina. Kessikin tykkäsi vatsan silittelystä ihan viimeisinä päivinä. Niin ne on erilaisia nämä äitikissat.

    VastaaPoista