sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Odotuksen loppusuoralla

Nellin odotus on kääntymässä viimeisille viikoille. Välillä oikein itsekin herää ajatukseen, että meillä on pian kissanpentuja.
Hiero mun masua!


Nellihän tosiaan asustelee normaalisti siskoni perheessä, mutta on vieraillut meillä tasaisin väliajoin. Nelli on kotiutunut todella hyvin, eikä stressaamisesta ole pienintäkään merkkiä. Nelli saa kulkea vapaasti talossa, mutta pentuhuone on jo täysin valmiina. Esikoinen nukkuu vielä toistaiseksi siellä ja Nellikin viihtyy siellä hyvin.

Nellin kroppa on kovin erilainen, kuin äidillään, joten pentujen määrää on vaikea arvioida. Nellillä on pitkä runko, joten sinne voi olla montakin pentua piiloutuneena. Uskoisin siellä olevan ainakin kaksi tai kolme, sen verran eri puolilta mahaa pentujen liikkeitä on tuntunut. Nelli voi tosin yllättää meidät isollakin pentueella. Jaa, pitäisipä katsastaa, minkä kokoisia pentueita Hiski-isi on aiemmin jättänyt :)

Nelli tykkää todella mahan rapsuttelusta ja kellahtaa kyljelleen aina, kun vain mahdollista. Pieni kehräys alkaa nopeasti ja äitikissa kieppuu ja venyttelee ja oikein anelee hierontaa.

Nellin korvat on vähä luimussa, kun Unelma äitee tuli ruokavarkaisiin ;)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Nellin vuoro

Meillä odotetaan jälleen pentuja. Ummimammasta on tulossa Ummimummi  :)  Unelman ensimmäisen pentueen yttö, Nelli muutti juuri meille mammalomalle. Nelli on kotiutunut meille hyvin. Nellillä on käytössä pentuhuone, jossa se saa olla rauhassa ja ruokatarjoilu on jatkuva. Paino on noussut reilun kilon verran ja yleensä niin nirso tyttö on syönyt kyllä nyt tosi hyvin. Pentueen kokoa on vaikea arvuutella tässä vaiheessa, Nelli on kovin eri mallinen, kuin äitinsä. Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 9, jolloin meillä on onneksi talviloma. http://www.lumikissan.fi/FIN/suunnitmia1.htm