tiistai 13. joulukuuta 2016

Kolmeviikkoiskuvat

ROOPE 3 vkoa

BENJAMIN 3 vkoa


LUCAS 3 vkoa












































Voi kääk, miten suloisia pennut ovat?! Taaperrus alkaa sujua ja pallerot alkaa näyttää ihan oikeilta kissoilta. Eilen annettiin pennuille muutama ihan pieni leluhiiri ja Tilli-emon esimerkin perässä pojat koitti niillä vähän leikkiäkin. Ensimmäisiä painiharjoituksia on myös nähty.

Viikon aikana on myös kontaktit ihmisiin lisääntynyt. Benjamin on erityisesti sellainen poika, joka tulee heti ääntä kohti laatikon reunalle vaatimaan huomiota. Koittipa se tulla jo laatikon reunan ylikin, joten hain hetimiten korkeamman laatikon, että pysyvät vielä jonkun viikon rajatussa tilassa. Benjamin loukkaantui kyllä korkeammasta aidasta ja juoksenteli pesässä vaativasti maukuen.

Tilli on ollut vielä hyvin tarkka perheen muitten kissojen tutustumisyrityksistä. Tassu on pari kertaa saanut kurinpalautuksen. Tassua toki taitaa kiinnostaa pentuhuoneessa enemmän jatkuva ruokatarjoilu :D

Mysi-koiran Tilli on kyllä päästänyt jonkun kerran pesän vierelle, mutta parempi, että pennut saavat kasvaa rauhassa vielä omassa huoneessa. Neiti keskimmäinenhän asuu pentujen kanssa, eikä pennut siten ole mitenkään eristettynä. Nyt alamme ottaa myös vieraita vastaan, emon sallimissa rajoissa. Pennut tulee kyllä tottumaan ihan tavallisen perheen ääniin.

Tilli ei erityisemmin arvosta meidän kuvaussessioita, vaikka muuten antaa kyllä oman väen ottaa pentuja syliin. Tässä se tarkkailee portin takaa ihmettelevää muuta laumaa.

Voit seurata pentujen kasvua myös facebookin kautta. Ota rohkeasti yhteyttä, jos oma poika kiinnostaa!

FI-Minoon-siperiankissat Facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti