maanantai 6. toukokuuta 2013

Lumikissan LakuPekka "Coda" 9 vkoa

Coda-poika oli syntyessään suurin. Oli hurja näky, kun musta pentu tuli maailmaan kaksinkerroin ja heti näki, että se ON ISO. Poika painoikin 125g. Muutaman päivän kuluttua pikimusta pentu alkoi saada hopeisia värisävyjä ja paljastuikin se, mitä kahdelta hopeakissalta voi odottaa; Coda onkin mustasavu! Coda tuumii hieman aluksi, mutta vauhtiin päästessään onkin melkoinen menijä. Coda tykkää poseerata kameralle ja siitä saakin aivan ihania kuvia. Itse en ole koskaan välittänyt suuremmin yksivärisistä mustista eläimistä, mutta Coda on saanut minutkin näkemään niitten viehätyksen. Moni on nimennyt pentueesta suosikikseen juuri Codan. Kuopuksemmekin laski jo rahojaan, josko pentu voisi jäädä meille asumaan. Codalla on kuitenkin ihan oma koti jo odottamassa. Toivottavasti saamme vähintään kuvapostia pojasta jatkossakin, että näemme, millainen kollinroikale pennusta kasvaa. Coda on siis mustasavu valkoisella. SIB ns 09 Valkoista löytyy kaulalta pieni medaljongi, kainaloista pienet pilkut, sekä vatsasta hieman suurempi alue.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti