keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kaksitoista viikkoa täynnä!

Suit sait sukkelaan meni tämänkin pentueen ensimmäiset 12 viikkoa. Kasvattajan ensimmäinen  ihka oma pentue!

Vaikka pentujen hoito oli samanlaista, oli siinä kuitenkin jotain hyvin paljon erilaista. Nyt piti kaikki päätökset tehdä itse. Kiitän todella paljon vieläkin Lumikissojen Tiinaa ja Pasia siitä, että sain olla mukana heidän kolmen pentueen elämän aluissa. Olen saanut vahvat eväät tähän hommaan! Tottakai on mukana ollut myös monien muitten kasvattajien ja kissaharrastajien tuki. Ja perhe ja ystävät myös ovat eläneet mukana tässä matkassa. Kiitos kaikille teille <3

Viimeiset viikkokuvat pojista
Minoon Esikoone 12 vk



Minoon Veli vallatoon 12 vk



Minoon Pikkuveikka 12vk



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Veljekset 11 viikkoisia

Tässä sitä pian jo pakataan pentujen pussit lähtövalmiiksi. Tässä kohta on helppo myöntää, että jos porukassa olisi yksikin tyttö, niin se saisi varmasti jäädä kotiin :)

Olen niin kiitollinen jo valmiiksi niistä kodeista, joihin pojat muuttavat. Sen suhteen ei tarvitse murehtia. Saavat taatusti parasta hoitoa ja huolenpitoa, sekä yllin kyllin rakkautta. Sekä se ihana asia, että saan jatkossakin olla pentujen elämässä mukana. Sekä pitkänmatkalaiselta kuulla kuulumisia.

Tilli ei ole vielä kyllästynyt lastenhoitoon. onkin jännä nähdä, miten mamma reagoi pentujen muuttoihin. No onneksi eivät lähde ihan kerralla kaikki kolme.


Minoon Esikoone

Minoon Veli vallatoon

Minoon Pikkuveikka

Minoon Esikoone

Minoon Veli vallatoon

Minoon Pikkuveikka

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kympin pojat

Eilen tuli pojilla kymppi täyteen! Painoa alkaa olla melkein puolitoista kiloa. Alkaa mennä päivitykset samaa rataa, kuin ennenkin, että kuvat vie tekstiltä tilaa, koska on niiiiin kiirus, ettei kerkiä kissiä sanoa, saatika sitten kirjoittaa. Eli kuvat puhukoot puolestaan :)


ROOPE 10 vk



BENJAMIN 10 vk







BENJAMIN JA MYSI


LUCAS 10 vk



lauantai 28. tammikuuta 2017

Yhdessä yhdeksän viikkoa

Rakkaat veljekset yhdeksän viikon iässä

Täällä meinaa olla vähän kiirusta, ettei ehdi blogia päivittää. Kasvattaja itse siirtyi uudelle vuosikymmenelle ja juhlat jatkuu vielä viikonloppuna.  Kuvat on napsittu tiistaina, kun 9 viikkoa tuli täyteen. Ekat rokotukset on käyty hakemassa ja klinikan väkihän ihastui poikiin oikopäätä!

Poikien rekisterikirjatkin saapuivat ja olihan se juhlavaa nähdä nimet kirjoissa ja kansissa painettuna.

Tässä on pakko alkaa tehdä jo luopumistyötä. Viimeiset viikot vierii kuitenkin yhtä vauhdilla, kuin aikaisemmatkin. Ei ole kuin se lohtu, että pennuilla on ihanat perheet odottamassa, kissakavereitakin jokaiselle.



MINOON ESIKOONE 9vk

MINOON VELI VALLATOON 9 vk

MINOON PIKKUVEIKKA 9 vk

tiistai 17. tammikuuta 2017

Kahareksanviikon kakarat

BENJAMIN, LUCAS JA ROOPE 8 viikon iässä
 Niin se aika kuluu jälleen, kuin siivillä. Kahdeksan viikkoa poikien kanssa on mennyt nopeasti. Viime päivien aikana pojat on kulkeneet suurimman osan ajasta koko talossa ja ovat sulautuneet laumaan kuin kuuluen talon väkeen. Tuolla ne nytkin nukkuvat kiipeilypuun korkeimmalla tasolla. Keräilevät voimia vielä illan ralleja varten :D

Kaikille pojille on nyt siis löytynyt kodit ja mitä parhaimmat kodit onkin!


 ROOPE




  

 BENJAMIN











 LUCAS