tiistai 27. joulukuuta 2011

Ensimmäinen viikko täynnä!

Niin se vierähti pentujen ensimmäinen viikko! On ollut hieman valvomista, joulukiireitä, työkiireitä sun muita. Nyt olemme kuitenkin pentujen kanssa paremmalla puolella. Pentujen painot on hienosti nousussa, kaikilla tuplat syntymästä. Unelma on ottanut taas emokissan roolinsa ja hoitaa sen huolella. Koululaiset on edelleen hyvänä apuna ruokkimisessa ja siivoiluissa. Nyt osataan nauttia pennuista hetki kerrallaan, tiedämme, että 12 viikkoa menee hurjan nopeasti.


LATTE 1 vk


KARKKI 1 vk


Karkin hieno väritys <3


TOFFE 1 vk


MANTELI 1 vk


LETTU 1 vk


perjantai 23. joulukuuta 2011

Nimijuhlat aatonaaton kunniaksi.

Erityisesti lapsille on tärkeää, että he saavat kutsua pentuja jollain omilla nimillään. Meillä on pyöritelty nimiä aina Englannin jalkapalloliigan pelaajista tonttuihin sun muihin. Tonttunimistä suosikiksi nousi Lettu, mutta kun muut oli Toheloa ja Torveloa, niin päädyttin keksimään nimet pennuille herkku-teeman mukaan. Tällä kertaa nimitalkoissa oli myös omia työkamujani ;) Tässä he siis ovat:

LATTE  cremetäplikäsvalkoinen, poika

KARKKI hopeakilpikonnatäplikäsvalkoinen, tyttö

TOFFE punahopeatäplikäsvalkoinen, poika


MANTELI punahopeatäplikäs(valkoinen), tyttö


LETTU sinikilpikonnatäplikäsvalkoinen, tyttö


Värit ja kuviot ovat minun arvioita tällä hetkellä. Kasvattaja tarkentaa asian myöhemmin, kun varmistuvat. Voihan olla, että creme ja sinikilpparikin ovat vielä hopealla. Mutta katsotaan....

Painot nousussa!

On se kumma juttu, kun itseltä pitäisi saada (jälleen) useampikin kilo pois ja nyt sitä melkein liikuttuu kyyneliin, kun kissanpojilla paino nousee grammankin ;)

Kolmessa vuorokaudessa suurimman pennun paino on noussut jo 57 g.

Esikoinen ja Neitokainen ovat tehneet täällä pentuhuoneessa elintärkeää työtä. Minulla on ollut koko viikko töitä ja koululaiset ovat huolehtineet pennuista. Niin no onhan tuossa pentujen lisäksi vielä emokissa, kaksi eno-kissaa, sekä koira. Ovat kyllä lahjansa huomenna meidän lapset ansainneet!!!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulutonttuja!!

Meillä on nyt pienen pieniä joulutonttuja. Unelma yllätti minut yöllä synnyttämällä ensimmäisen pennun klo 2.35. Heräsin rääkäisyyn ja siinähän se oli, pieni kissan poika! Jatkoa saimmejo parinkymmenen minuutin kuluttua, kun pieni kauniin kirjava kilpparineito pullahti maailmaan. Äitikissa oli jo paljon kokeneemman oloinen, kuin viime kerralla, enkä itsekään osannut kovasti jännittää. Kolmas pentu, punainen poika, syntyi klo 3.18. Sitten Unelma pitikin hieman pidemmän tauon. Punainen tyttö liittyi seuraan hieman ennen kello viittä. Itse en uskaltanut ummistaa silmiäni, olin Unelman seurana koko ajan. Sainpahan yhden rakkaan ystävän joululahjankin viimein valmiiksi ;) Sitten alkoikin pitkän sitkeä odotus. Kasvattaja tuli seuraksi ennen kahtatoista ja viimeisen, sinikilpparitytön saimme maailmaan vasta 13.30. Nyt meillä on mieletön viisikko, joita vähän ohjaillaan tisseille, että painot varmasti lähtevät nousuun!!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Muhkea mamma!

Viikot alkaa olla täynnä. Pentuja odotetaan syntyväksi ensi viikon aikana. Varsinaisia joulutonttuja siis!
Painoa äitikissa on kerännyt jo pian puolitoista kiloa. Varovainen arvio pentujen määrästä voisi olla 4 tai 5.
Unelma on vielä rauhallisella mielellä, ruokahalukin on tallella. Pentuhuone on käyty jo tsekkaamassa ja ilmeisesti pesäpaikkaakin on etsitty Kuopuksen vaatelaatikosta.
 Äitikissalla on tietty ihan omat tiheät ruoka-ajat. Muu porukka joutuu vierestä katselemaan, kun Unelma vetelee mitä herkkua milloinkin.
Isosta vatsasta on hankala ottaa sellaista kuvaa, että se kuvassakin näyttäisi yhtä isolta, kuin se oikeasti on! Hassua, mielestäni omissa kuvissa oma ruumiinrakenne on aina tanakampi, kuin todellisuudessa ;)